Back in Business

Hello!

Tovi vierähtänyt blogin kirjoittelusta. Vietin tosiaan 4 viikkoa lepoa voimaharjoittelusta. Ajattelin, että voimatasot ovat romahtaneet lähtö tasolle, mutta yllätyinkin positiivisesti ja reeni jatkui siitä mihin kuukausi sitten tyssäsi. Nukkuminen on vähän niin ja näin, toisinaan nukun hyvin ja pitkään ja toisinaan valvon ja heräilen pitkin yötä. Nukkumisen ja ylirasittumisen vuoksi päätin, etten ressaa enää treenaamisesta. En aijo noudattaa orjallisesti mitään ohjelmaa vaan menen fiiliksen mukaan. Kun tekee mieli tehdä penkkiä, teen sitä ja kun tuntuu, että voimat ja keskittyminen riittää jalkakyykkyyn niin sitten sitä. Nyt on kesä ja ilmat varmasti paranevat koko ajan, aijon nauttia pitkistä kävelylenkeistä luonnossa koirien kanssa.

Kyllä se kilpaileminen mulla edelleen on mielessä ja hyvin suurella todennäköisyydellä kilpailenkin vielä tänä vuonna. Lähetin jäsenhakemuksen Rauman Ydinvoimaan ja toivon pääseväni kilpailemaan heidän riveissään. Käyn heinäkuun alussa näyttäytymässä ja juttelemassa tulevaisuudesta. Lokakuussa raumalaiset järjestävät voimanostokilpailut ja marraskuussa mittaillaan penkkikunkun tittelistä. Pakko se ensimmäinen askel on ottaa, vaikka ihan lasten kengissä vielä ollaankin. Tällä hetkellä voimanoston yhteistulos on 297kg. Mun kokoiset naiset tempaiseva tuplasti tuon määrän, mutta jostain on aloitettava :D. Tuosta tulikin mieleen, että 4 viikon lepojakso toi mukaan muutakin kuin lepoa, nimittäin muutaman ylimääräisen kilon tuohon vyötärön seudulle. Mun pitäis saada noin 8 kiloa pois ennen lokakuuta. Mä vihaan nälkää ja kukaan ei jaksa katsella mua nälkäisenä. No katsellaan…

Vyötäröstä voimaharjoitteluun. Viimeisin penkkiohjelma mulla oli prosentteihin perustuva, muokkasin siitä itselleni ohjelman uudella maksimilla ollen nyt 82kg.

Viimeisin penkkireeni:

– Lämmittelyt noin 30min sis. crossari, olkapäiden ja rinnan lämmittelyä, käsien kiertoja, ylätaljaa jne.

– 6x5x 57,5kg+ pari ylimääräistä sarjaa 65kilolla, oli olevinaan niin hyvä fiilis

Sovelsin ohjelmaa myös kyykkyyn. Tosin kyykky tyssäsi heti alkuunsa siihen, että mun olisi pitänyt kyykätä 3 kertaa viikossa. Ryssäohjelma ja sen mukaiset haasteet.

Viimeisin kyykky kulki jokseenkin näin:

– Lämmittelyt noin 30min sisältäen crossaria, lonkkien aukaisua, lonkan kiertoja, polvien lämmittelyjä, rapukävelyä jne.

– 5 x 40kg, 5x 45kg, 5x 50kg, 5x 55kg, 5x 60kg, 5x 65kg, 5x 70, 5x 75kg, 5x 80kg

Jokaisen treenin olisi tarkoitus parantua viidellä kilolla, oma ennätys on tällä hetkellä 105kg.

Ihka ensimmäinen Youtube videoni penkkipunnerruksen viimeisestä sarjasta, hihii

Huomenna siis ohjattu kyykkyreeni Janin kanssa, saa nähdä mitä äijä keksii :)