Kyykkyä ja ensimmäinen seuran jäsenyys

Terve jokaiselle tyypille!

Treeni kulkee hienosti ja progressiivisesti, juuri kuten olen suunnitellut. Maastanosto ja kyykky käy hieman selän päälle joten tekniikkaa harjoitellaan ahkerasti yksin ja kaksin. On hienoa, että on joku joka sanoo ja neuvoo.

Minut hyväksyttiin eilen Rauman Ydinvoiman jäseneksi. Lisenssi lunastettu ja tavoite on asetettu, joka on lokakuun 17. päivä seuran järjestämät voimanostokilpailut. Marraskuussa on Rauman penkkikunkku kilpailut, … Lue lisää »

Back in Business

Hello!

Tovi vierähtänyt blogin kirjoittelusta. Vietin tosiaan 4 viikkoa lepoa voimaharjoittelusta. Ajattelin, että voimatasot ovat romahtaneet lähtö tasolle, mutta yllätyinkin positiivisesti ja reeni jatkui siitä mihin kuukausi sitten tyssäsi. Nukkuminen on vähän niin ja näin, toisinaan nukun hyvin ja pitkään ja toisinaan valvon ja heräilen pitkin yötä. Nukkumisen ja ylirasittumisen vuoksi päätin, etten ressaa enää treenaamisesta. En aijo noudattaa orjallisesti … Lue lisää »

Ylirasitustila

Hellurei pitkästä aikaa. Hiljaiselon syy on hyvin yksinkertainen, ylikunto ja unettomuus. Toisin sanoen unettomuudesta johtuva ylirasitustila.

Miten niin itsestään selvä asia kuin nukkuminen voi olla niin älyttömän vaikeaa? Miten ihmisen perustarve voi olla niin vaikea saavuttaa? Tuntuu kuin olisin villipeto joka saalistaa yötä päivää ruokaa, toisinaan onni suosii ja toisinaan taas ei. Mä en ole mielestäni kovin kateellinen ihminen, lähipiirissä … Lue lisää »

Voimaa ja toimintaa

Kaikki itseään kunnioittavat salipirkot tai punttipetet ovat joskus haastaneet itsensä toiminnallisessa treenissä tai ainakin haaveilleet siitä. Salin peilistä itseään ihailevasti vilkuilevat 150 kilon penkkiykkösen nostaneet tosi treenaajat ovat varmasti joskus seuranneet televisiosta vahvinmieskisoja. Isot miehet nostavat vähintään 200 kilon kivenmurikoita maasta traktorin lavalle ja kävelevät 500 kilon punnukset  molemmissa käsissä ainakin 200 metrin matkan :D

Olen itse kauhusta ihastuneena selaillut … Lue lisää »

Unijuttuja

Ihmisellä on kolme perustarvetta:

– Juoma

– Ravitsemus

– Uni

Kaikkien kolmen perustarpeen toteuduttua terveellä ihmisellä on kaikki edellytykset normaaliin, aktiiviseen ja työntäyteiseen elämään. Jos jostain syystä joku näistä perustarpeista poistetaan, ihminen kärsii, kituu ja lopulta loppuu. Oletko sinä koskaan kärsinyt unettomuudesta? Oletko koskaan kritisoinut unilääkkeiden käytöstä tai todennut väsyneen ihmisen olevan vain laiska. Jos olet, ehdotan, että testaat kuinka … Lue lisää »

Hiilihydraatit ja ravitsemus

Kuulun siihen sukupolveen, jolle on esikouluiästä saakka paasattu rasvan vaaroista, viljojen tärkeydestä ja light tuotteiden hyödyistä. Onneksi olen siitä onnellisessa asemassa, että kotona meille tarjottiin aina puhdasta ja ravinteikasta ruokaa, rasvaista maitoa sekä voita. Mieleeni ei muistu yhtään kuvaa Becelistä tai kevyt jugurteista, meillä oli aina kunnon ruokaa kuten karjalanpaistia. Lapsena olin toki kateellinen kavereille, jotka saivat nauttia nakeista ja … Lue lisää »

Fitnestä ja varusteita

Hello!

Fitnessbuumi on kuumimmillaan, kaikki puhuu siitä ja kaikki haluaa olla sitä. On Fitnesspäiväkirjaa, on Fitnessbloggareita, on Fitnessruokaa, on Fitnesskuteita, on Fitness ajattelua. Mitä se Fitness sitten oikein on? Pärjääkö tavallinen punttipirkko enää ollenkaan kuumille Fitnesskissoille? Tai uskaltautuuko perus salisirkka enää ollenkaan salille ilman uusinta Six Deucea? Käydäänkö salilla enää ollenkaan hakemassa lihastuntumaa, reenaamassa oikeasti tai tavoitellaanko sillä treenaamisella jotakin? … Lue lisää »

Penkkiä, penkkiä

Veljeni tarkasteli vanhana voimailun ammattilaisena mun treeniohjelmaa ja totesi insinöörimäisesti ääntään madaltamalla, että ”Tämä onkin sellainen ryssä ohjelma, mutta oikein pätevän tuntuinen”. Treenaan siis prosenteilla. Valmennuksen alussa treeniohjelman paraatipaikalle kirjattiin penkkiykkönen eli maksimi jonka olen nostanut. Tuo luku oli 10vko sitten 70kg, josta prosentteja alettiin laskemaan. Esimerkki: 4 sarjaa 5 toistoa 75% maksimista eli 52.5kg. Sarjojen ja toistojen määriä vaihdellen. … Lue lisää »

Tiian ja Jukan Hiit treeni

Edellisessä esittelytekstissä kerroin, että olen huono pysymään paikallani. Kiireinen elämäntyyli ja deadlinet pitävät mut virkeänä ja mielialan korkealla. Kellon kanssa kilpaa juokseminen kiristää toisinaan nutturaa, mutta tuo mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia. Kerroin myös, että opiskelen töiden ja oman tavoitteellisen treenaamisen lisäksi liikunnan ohjaajaksi Eerikkilän urheiluopistolla. Valitsin yhdeksi opintokokonaisuudeksi yksilöllisen liikunnan ohjaamisen eli tutummin Personal Trainer. Mulla on tällä hetkellä 3 … Lue lisää »

Uusi kirjoittaja, uusi blogi, vanhat jutut

Hello ja tervetuloa lukijaksi treenin täyteiseen blogiini. Kannattaa varautua huonoon huumoriin, tyhjänpäiväisiin juttuihin sekä sarkastisiin kannanottoihin koskien nykyihanteita ja muoti- ilmiöitä.

Tämän ensimmäisen tekstin on ehkä kohteliasta sisältää hieman esitietoja kirjoittajasta.

Ruudun tällä puolella näppäimistöä naputtelee joka vuosi 25 vuotta täyttävä voimailuun hurahtanut daami, joka pysyy harvoin paikallaan, suhaa monessa mukana ja jonka omaisuus on aina hukassa. Omaan useita huippupätevyyksiä, … Lue lisää »